Close

Aikataulutus on kaiken A ja O

Moikka! Olen Suvi Heimonen ja opiskelen ensimmäistä vuotta oikeustieteellisessä. Oikis on jo pitkään ollut unelmani ja vihdoin kolmannella kerralla tärppäsikin. Avainasemaan hakiessani nousi ehdottomasti hyvä aikataulutus, joka kannatteli läpi luku-urakan. Judica-valmennuksen sivuilta saat ladattua ilmaisen lukusuunnitelmapohjan, johon voit kirjata helposti ylös oman henkilökohtaisen suunnitelmasi ja päivittäisen lukutavoitteesi. Kerron nyt muutamia vinkkejä, kuinka itse rakensin toimivan aikataulutuksen viime keväänä.

Lukusuunnitelmaa tehdessä kannattaa ensimmäisenä merkitä ruokailut, tauot, liikunta/ulkoilu ja jättää tilaa hyville yöunille. Näistä ei pidä tinkiä. Aluksi on tärkeää, ettei tee liian tiukkaa aikataulua ennen kuin valintakoemateriaalit on julkaistu, sillä tarkemmat sivumäärät ja aiheet tarkentuvat vasta sitten. Kun olet tehnyt hyvän rungon suunnitelmallesi, on materiaalien ilmestyttyä helppo täydentää tarkemmat aikataulut esimerkiksi tiettyjen sivumäärien tai aihealueiden mukaan. Muutenkin lukusuunnitelmaan kannattaa jättää hieman joustovaraa, sillä loppuvaiheessa voit huomata tarvitsevasi esimerkiksi enemmän aikaa jonkin aiheen kertaamiselle, jolloin toisen aiheen kertaaminen siirtyy.

Toisena merkitsin omaan suunnitelmaani aamuille aikaa kertaamista varten noin pari tuntia, jonka jälkeen oli esimerkiksi lounas ja sen jälkeen uuden aiheen tai sivumäärän vuoro. Merkitsin ylös myös ajat tehtävien tekemiselle ja harjoituspääsykokeille. Lukupäiväni alkoivat aamu kahdeksalta, sillä illasta keskittyminen helposti herpaantuu ja yöunet viivästyvät, mutta jos illalla lukeminen sujuu, niin kannattaa tehdä oman oppimistyylin mukaan. Lukupäiväni loppuivat yleensä seitsemän tai kahdeksan aikaan illalla. Nämäkin ajat olin kirjannut ylös lukusuunnitelmaani. Lukutavoitteen kirjaaminen ja selkeä suunnitelmanmukainen päivärytmi auttoivat jaksamaan. Iltaisin jäi aikaa hieman rentoutua ja kerätä voimia seuraavaan päivään. Näin pysyi hyvä balanssi lukemisen ja levon välillä.

Tauottamisen kanssa pitää olla realisti. Kuinka kauan pystyt oikeasti keskittymään yhdellä kertaa? Lukupäivät ovat pitkiä ja aika tulee käyttää tehokkaasti. Oman aikatauluni opiskeluosiot rakentuivat n. 25 minuutin tehokkaan lukemisen pätkistä oikeasti keskittyen, jonka jälkeen seurasi viiden minuutin tauko. Aikataulussani oli tällaisia jaksoja aina muutama putkeen, jonka jälkeen oli pidempi tauko. Lukusuunnitelmaan kannattaa merkitä ylös ainakin pidemmät tauot opiskeluosioiden välillä. Omassa suunnitelmassani ei ollut aikaa kokonaisille vapaapäiville.

Reilun kuukauden lukuaika on melko lyhyt, jonka jaksaa painaa täysillä kohti omia unelmia!

Hurjasti tsemppiä tulevaan kevääseen ja intoa lukusuunnitelmien tekemiseen!