Blogi
Tästä voit lukea Judicalaisten valmennuskurssiaiheisia kirjoituksia.
Välitsempit!
Tällä hetkellä on kulunut noin 1,5 viikkoa siitä, kun oikeustieteellisen valintakokeen ennakkokirjallisuus ilmestyi. Valintakoekirjallisuus kokonaisuudessaan on erilaisempi kuin aikaisempina vuosina ja sangen …
Viime hetken tsempit luku-urakan alkamiseen
Moni on kuumeisesti odottanut kirjojen julkaisua, ja tämän kirjoituksen julkaisuhetkellä valintakoekirjojen julkaisuun onkin vain kolme päivää aikaa. Kirjojen julkaisua edeltävään aikaan on …
Sähköinen valintakoe
Viime vuonna 2022 oikeustieteellisen alan valintakoe järjestettiin ensimmäistä kertaa täysin digitaalisena kokeena. Tässä postauksessa nostan esiin muutamia omaan kokemukseen perustuvia pohdintoja digitaalisesta …
Valmennuskurssi henkisenä tukena
Korkeakoulun pääsykoe on yksi ihmisen elämän tärkeimmistä suoritteista. Opiskelupaikan merkitystä joskus toppuutellaan, mutta tosiasia on se, että useimpien työura vähintään painottuu huomattavasti …
Polkuni oikikseen
Jo yläasteen yhteiskuntaopin tunneilta saakka tiesin, että oikis on se paikka, mihin tulevaisuudessa haluan opiskelemaan. Olen aina ollut sellainen keskiverto oppilas, mutta …
Pääsykoekevät
Haave juristin ammatista oli alitajunnassani ollut jo olemassa, mutta olin aina ajatellut, ettäse olisi mahdollista vain poikkeuksellisen fiksuille ihmisille. Ei minulle, enhän …