Close

Pääsykoetarina

Moi! Olen Mia Pihkala ja opiskelen Itä-Suomen yliopistossa oikeustiedettä ensimmäistä vuotta. Tiesin jo pienenä, että haluan oikikseen. Olin koulussa kasin oppilas, ja lukiossa kirjoitukset eivät menneet erityisen hyvin. Minulle sanottiin toistuvasti, että minun pitäisi miettiä varasuunnitelma, että oikikseen sisäänpääsy vaatisi parempaa koulumenestystä kuin mitä minulla oli ollut (ei totta). Lukion jälkeen päätin pitää välivuoden ja käydä avoimessa yliopistossa oikeustieteen kursseja. Avoimessa yliopistossa sain konkreettista kuvaa siitä, millaisia oikeustieteen opinnot ovat. Siellä vahvistui ajatus siitä, että oikikseen haluan hakea. Eikä mitään varasuunnitelmia, vaan tavoitteeksi se, mitä oikeasti haluaa elämässä.

Hain ensimmäisen kerran oikikseen vuonna 2016. Ihan floppi. En lukenut tarpeeksi. Ajattelin, etten mitenkään voisi päästä ensimmäisellä hakukerralla sisään ja se söi motivaatiotani (älä ajattele näin, koska silloin et ainakaan pääse). Tulin kipeäksi – ajattelin, että tähän se nyt viimeistään kaatui (jos tulet kipeäksi, muokkaa lukusuunnitelma ja homma jatkuu). Toisella välivuodellani tein taas avoimessa yliopistossa opintoja töiden ohella. 

Hain toisen kerran vuonna 2017. Jäin parista pisteestä sisäänpääsystä. Olin ollut suhteellisen varma, että pääsisin sisään, joten minulla ei ollut mitään varasuunnitelmaa taas uudelle välivuodelle. Fiilis oli surkea. Siitä se sitten taas lähti rullaamaan kolmas välivuosi. Toisena hakukertana en osannut kolmatta kirjaa yhtä hyvin (älä jätä vaikeinta kirjaa vähemmälle lukemiselle). En myöskään kerrannut tarpeeksi opittuja asioita (kertaa, muuten se on turhaa).

Hain kolmannen kerran vuonna 2018. Ensimmäistä kertaa pystyi hakemaan yhdellä pääsykokeella kaikkiin oikiksiin. Olin hommannut itselleni syksylle valmiiksi uuden työpaikan ja opiskelupaikan Kauniaisten Työväen Akatemiasta neljännen välivuoden varalta… Opiskelupaikka aukesi kuitenkin täältä Itä-Suomen yliopistosta, ja olen ollut huippu iloinen!

Kolmannella hakukerralla luin kaikkia kirjoja tasaisesti, tein harjoitustehtäviä lukemisen ohella, kertasin kunnolla opitut asiat ja puhuin läheisille ääneen kirjojen asioista. Ääneen puhuminen ja selittäminen auttoi ymmärtämään ja muistamaan. Vuorasin kotini post it-lapuilla, mikä auttoi muistamaan (tosin viimeisellä viikolla laput tuottivat ahdistusta ja revin ne kaikki pois). Sisäänpääsy ei kuitenkaan johtunut siitä, että olisin oppinut kaikista virheistäni ja tehnyt tällä kertaa kaikki täydellisesti. Käytin turhaa aikaa muistiinpanojen tekemiseen, joista ei ollut minulle mitään hyötyä. Koirani sairastui ja lukuaikaa meni eläinlääkärissä käynneissä. Välillä oli päiviä, että pääsykokeet ahdistivat ja en saanut luettua kunnolla. Pyrin olemaan ajattelematta sitä, pääsenkö sisään oikikseen vai en, ja keskittymään vain opettelemaan kirjojen asiat.

Onnistumisen salaisuus ei ole superäly, vaan sinnikkyys ja ehdottomasti opittujen asioiden kertaus. Jokaiselle pääsykoeurakka on erilainen kokemus. Itselleni vaikeinta sisäänpääsyssä oli se, etten stressaisi liikaa ja lannistuisi. Minut usein valtasi ajatus, että joku muu on kerennyt lukemaan jo enemmän kuin minä tai epätoivo, että en tule oppimaan kirjoja niin hyvin kuin pitäisi. Kunhan yrittää pitää pään suhteellisen kylmänä ja jaksaa lukea koko lukuajan (mutta muista lepo), homma onnistuu kyllä. Opittu tieto kasvaa kerroksittain lukuajan aikana. Jos tuntuu puolessa välissä, ettet osaa tarpeeksi, niin ei hätää, sillä sinulla on vielä puolet aikaa jäljellä. Pääsykoepäivänä sinulla tulee olemaan tarvittava tieto päässä. Vain jatkamalla voit päästä haluamaasi lopputulokseen.

– Mia Pihkala