Opiston kautta oikikseen

Hei! Olen 21-vuotias alun perin Naantalista kotoisin oleva ensimmäisen vuoden opiskelija Vilma. Itselläni ajatus oikeustieteelliseen hakemisesta syntyi jo yläasteella. Hain ensimmäisen kerran suoraan lukion jälkeen, jolloin sisäänpääsy jäi vain kaukaiseksi haaveeksi. Vaikka lukiossa olin kuullut vanhemmilta kavereiltani siitä, kuinka paljon he olivat tehneet töitä sisään pääsyn eteen, en ollut oikeasti sisäistänyt sitä täysin. Lukion jälkeen … Lue lisää

Ensimmäiselläkin hakukerralla voi onnistua

Moikka! Mun nimi on Iida Lähteenmäki ja opiskelen oikiksessa ekaa vuotta. Pääsykoekevät on siis vielä varsin tuoreessa muistissa ja ajattelin kertoa vähän omasta lukemisestani sekä siitä mitkä jutut mielestäni toimivat ja mitkä taas eivät niin hyvin. Kirjoitin viime keväänä myös ylioppilaaksi, joten alkukevät kului kirjoituksiin lukiessa. Kirjoitusten jälkeen, ennen pääsykoekirjojen ilmestymistä, oli noin viikon tauko, … Lue lisää

Periksi ei anneta!

Minulle oli lukiossa selvää, että haluan juristiksi. Pääsykoekevään lähestyessä päätin, että pääsisin sisään heti ensimmäisellä hakukerralla. Jos jonkun B-vaihtoehdon miettisi valmiiksi, sehän tarkoittaisi etten hakisi täysillä. Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut edes vähän miettiä, mitä tekisi, jos tämä ajattelutapa ei olisikaan niin pettämätön ja edessä olisikin välivuosi. Sillä niinhän siinä kävi, ensimmäisellä hakukerralla en päässyt lähellekään. … Lue lisää