Close

Viimeiset päivät ennen valintakoetta

Pääsykoepäivä lähenee uhkaavaa vauhtia ja stressitaso kohoaa sen mukana. Mihin kaikki lukuaika yhtäkkiä katosi? Todennäköisesti et ole ainoa, jota ahdistaa ja stressaa ennen h-hetkeä. Tunnemyrskystä ja pitkistä lukutunneista huolimatta, voit nyt tässä vaiheessa taputtaa itseäsi olalle, koska ainoa asia jonka voit enää tehdä, on yrittää parhaasi. Psyykkaa itsesi asenteella, että menet kokeeseen ylittämään itsesi ja antamaan parhaan suorituksesi. Luku-urakka on monella tapaa todella rankka, joten ajattele ettet halua toistaa sitä enää uudelleen. Itseäni tämä motivoi viimeisellä, kolmannella hakukerrallani – neljättä kertaa en olisi varmaankaan enää jaksanut.

Viimeisinä päivinä erityisesti nukkumisesta huolehtiminen on avainasemassa. Aivot eivät jaksa toimia kokeessa, jos et ole antanut itsesi levätä ja prosessoida kaikkea tietomäärää. Houkutus lukutuntien venyttämiseen loppupäivinä äärimmilleen voi olla suuri. Jos pystyt keskittymään, hyvä niin. Jos kuitenkin ahdistaa liikaa, tehoton lukeminen tuntitolkulla ei hyödytä ketään. Pohjatyö on kuitenkin jo tehty, joten ennen koetta keskity nopeaan kertaamiseen. Hyödynnä omia termikorttejasi, mind mappeja, sisällysluettelon tenttaamista jne. Pänttää listoja ja muistisääntöjä ja anna kaverin tai sukulaisen kuulustella sinua.

Koepv

Päivä ennen koetta on hyvä ottaa kevyesti, kertaa oman tilanteesi mukaan. Itse en pystynyt viimeisenä päivänä lukemaan tehokkaasti. Annoin siskoni tentata minulta termikortteja, joita en muistanut sitten millään, vaikka aiemmin osasin ne hyvin. Pää ei vain ota enää kaikkea vastaan eikä sitä kannata sekoittaa turhaan, jos käy jo ylikierroksilla.

Illalla kannattaa pakata tavarat valmiiksi: kirjoitusvälineet erikseen tai läpinäkyvään pussiin, mahdollisesti korvatulpat sekä henkilöllisyystodistus esille. Jos sinulla on kokeessa erityisjärjestelyjä, varmista, että olet lukenut siihen liittyvät ohjeet, ja tiedät miten toimia. Tarkista kokeen aika ja paikka huolellisesti ja katso, että ehdit paikalle hyvissä ajoin. Itse tein kokeet jokaisena kolmena kertana Turussa ja olin aina eri rakennuksessa, varmista siis, että todella löydät oikeaan paikkaan. Ennen koetta on hyvä syödä lounas, kokeeseen ei kannata mennä ”eväsretkelle”. Toki voit ottaa kokeeseen jotain pientä evästä, jos se auttaa pitämään verensokeritason korkealla.

016b6ea05db7e653081190f52744e006e783e5be46

Sinut kutsutaan nimeltä koesaliin. Kuuntele kokeen valvojien ohjeet huolellisesti. Kun saat luvan katsoa koetta, muista ensin kirjoittaa nimesi ja henkilötunnuksesi merkittyihin kohtiin. Selaa sitten koe läpi ja kun aloitat vastaamisen, lue kysymykset pariin otteeseen ennen kuin annat kynän sauhuta. Huomioi erityisesti, jos tehtävässä jaetaan miinuspisteitä. Muista tarkistaa koe ennen kuin annat sen takaisin! Käytä mieluiten koko koeaika. Koetunnit vievät vain hiukkasosan elämästäsi, joten käytä ne hyvin. Kokeen jälkeen kiitä itseäsi ja jaksamistasi, ole tyytyväinen, että koe ja rankka kevät ovat viimein ohi. Olet ansainnut nauttia kesäsäästä, joten palkitse itsesi ja tee jotain, josta olet haaveillut kuluttaessasi kirjaston penkkiä nenä kirjamusteessa.

Hurjan paljon tsemppiä ja jaksamista viimeisiin päiviin!

-Emmi-Tuulia Filatow

kirjoittaja on toisen vuoden opiskelija Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella

Emmi-Tuulia